Hei, minä täällä!

Minä olen Veeti, ja olen juhannuksen jälkeen jo 7kk vanha. Olen jo aika iso poika. Asun äitin ja isän kanssa ja meillä on pihassa leikkimökki. Mummu antoi jo verhokankaankin leikkimökkiin, mutta äiti ei ole vielä niitä verhoja tehnyt. Äiti sanoo, että ensi kesänä sitten pääsen leikkimökkiin leikkimään. Kaikista hyvistä ruuistakin se vaan sanoo, että ensi kesänä sitten, ja ensivuonna saat. Minulla on tylsä äiti. Jos minä haluan jäätelöä jo nyt, miksi minun pitää odottaa ensi kesään? Sitä minä en voi ymmärtää.

Minulle taitaa olla tulossa hampaita. Yhtään ei ole vielä puhjennut, ja haluaisin että puhkeaisi, sillä hampaat suussa näyttäisin jo aika isolta pojalta. Nyt kuultaa vaan ikenet, ja se on ihan vauvojen touhua. Kaiken lisäksi ne ikenet kutiaa ja sattuu, ja kukapa nyt siitä tykkäisi. Olen jo toista viikkoa kärttänyt äitiltä ja isältä, että tahdon ne hampaat, mutta ne vaan hokee, että voi kun voisi jotenkin auttaa tuota kun sillä on kurja olo. Lakkaisivat hokemasta ja ryhtyisivät tuumasta toimeen. Eivät muka pysty. Antaa ne sitten välillä pakastimesta purulelun, ja siitä minä tykkään. Se on oikein kylmä ja sitä on kiva purruttaa. Välillä saan jääkaappikylmän tutin, ja se on aika hassu. Kylmä tutti, se tuntuu ihan metkalta.

Tänään minä olen nukkunut ihan kauhean paljon. Aamulla nukahdin heti aamupalan jälkeen ja sitten vielä toisen kerran kun äiti meinasi vaihtaa vaipan. Olin vain reilun tunnin hereillä ja sitten meninkin jo päiväunille. Niitäkin nukuin tavallista pitempään. On minun sitten ollut uni. Mutta nyt ei ole. On hyvä mieli, kun on saanut nukuttua kaikki rasitukset pois. Ja kyllähän minä sitten kukuin yöllä, että onko tuo ihme jos väsytti. Mutta kun voi mennä jotain todella mielenkiintoista ohi, jos nukkuu koko yön putkeen. Vaikka äiti voi kääntää kylkeä. Ja sitä jos en näkisi, niin se olisi kurja juttu. Mutta viime yönä näin, tosin se huokaili samalla, kun sen mielestä minun olisi pitänyt nukkua silloin. Ei tuo äiti kanssa mitään ymmärrä. Hyvähän sen on sanoa, kun se on jo niin vanha ja nähnyt vaikka mitä. Varmaan on nähnyt, miten kylkeä käännetään, niin ei tarvi enää siksi kukkua. Mutta minä olen vielä niin pieni, ja unohdan niin nopeasti, että totta kai minun pitää valvoa.

Mutta nyt minun pitää alkaa taas opetella ryömimistä. Vielä minä sen opin, uskokaa pois. Tuo matto vaan pistää vastaan. Liukkaalla lattialla pääsenkin, jos saan paljain varpain punnertaa, mutta kun äiti ja isä pistää aina nuo matot lattialle, vaikka minä miten koitan niitä repiä. Miten minä voin ikinä oppia mitään, jos äiti ja isä vaan laittaa kapuloita rattaisiin?