Minua ei pidättele mikään!

Uuden, ihanan taitoni ryömimisen myötä olen poäässyt tutustumaan uusiin paikkoihin. Tänään kipaisin äitin aaamupalan aikana vessassa, eteisessä, makkarissa ja omassa huoneessani. Ihan yksin. Äiti kyllä haki minut aina ovelta pois. Edes kynnykset ei pidättele minua, meidän korkein kynnys parvekkeelle tuli selätettyä jo pari päivää ryömimään opettelun jälkeen. Mitkään peitot tai tyynytkään ei hidasta minun vauhtia, äiti ei voi jättää minua hetkeksikään sängylle ilman vahtia. Nyt minua kiinnostaisi nousta kontalleen, mutta ei se ihan vielä suju. Myös polvien varaan on kiva nousta seisomaan, mutta sekin vaatii vielä pientä harjoittelua.

Sitten minä olen alkanut kiljua. Kirkua ja huutaa, möykätä ja ärjyä. Vähän murista ja kurlata. Päristää tietenkin ja pärrätä. Koko talo raikaa kun minä kajautan. Välillä äiti tai isä sanoo, että olen vähän turhan kovaääninen, mutta minä näyttelen kun en tajuaisi mitä ne tarkoittaa, ja jatkan vaan. Milläs ne minua estää.

Isällä alkaa ensi viikolla kesäloma ja me lähdetään reissuun. Äiti on jo nyt miettinyt kauheasti minun ruokia, kun en kerta suostu purkista perunaa syömään, mutta eiköhän se jotain keksi. Ei se minua ainakaan nälkään näännytä, sen minäkin tiedän.