Hui hai hulinaa!

Tämä poika se pistää vähän vauhtia muitten elämiin. Ei käy päivät liian tylsiksi ja yllätyksettömiksi kun minä olen paikalla :) Äitinkään en ole antanut tulla blogille kirjoittelemaan, kun se on sitten liian kauan pois minun vierestäni. Tai voisihan se lähteä, mutta minä en sitten takaa, etten tee mitään kiellettyä. Mitäs kieltävät kaiken hauskan.

Minusta on typerää kieltää pöytäliinojen repiminen. Samoin kun stereoitten äänen säätäminen, kaukosäätimen syöminen tai keittiön laatikoitten paukuttelu. Minun mielestäni äiti ja isi on ihan niuhoja, kun ne ei anna minun säätää vessan patteria eivätkä päästä tietokoneen johtoja repimään.

Minä liikun pääasiassa kontaten, mahdun tosi pienistäkin koloista, mutta aina vaan enemmän kävelen tuella, sohvan reunaa, pöytään tukien, kirjahyllyssä roikkuen, keittiön pöydänreunaa hapuillen. Taaperokärrylläkin osaan jo kulkea, mutta pääasiassa kuljen sillä kyllä polvillani.

Tuossa yläkuvassa olen muuten Eurajoen pappan kanssa Pekan synttäreillä. Pappa on mummun isä. Minä vähän vierastan pappaa, mutta suostuinpa kuitenkin hetkiseksi pappan syliin, kun Kati vähän hauskuutti samalla. Pappa oli mielissään. Muuten minun vierastaminen on vähän vähenemään päin, Hilkka-mummunkin kanssa olen taas ihan kaveria.

Viime viikolla me käytiin neuvolatätiä katsomassa. Se sanoi minua ihanaksi. Siellä oli kivoja leluja, ja sitten näytin tätille, miten minä nousen seisomaan, konttaan, otan helmen käteeni ja kaikkea muutakin. Se sanoi, että olen kasvanut hyvin ja olen reipas poika. Sitten se sanoi, että saan syödä viiliä ja piimää ja sen semmoista. Viili onkin kanelin kanssa tosi hyvää, ja piimää minä juon ruuan kanssa oikein mielelläni. Äiti tekää yleensä minulle samaa ruokaa mitä äiti ja isikin syö, ja se maistuu paremmalle kun ne mauttomat mössöt. Välillä äiti kyllä sanoo, ettei saisi sitä suolaa vielä antaa, mutta silti se antaa, kun ei tahdo itse syödä suolatonta.