Hammastehdas käy

Minulla on uusi hammas! Äiti tunsi sen lusikassa jo jokunen päivä sitten, mutta ei löytänyt sitä. Se kun ei ole siinä mihin äiti hammasta odotti. Minulla kun ei ole vielä yläetuhampaita, mutta teinkin sitten hampaan yläetuhampaan viereen. Nyt sen uuden hampaan vieressä mollottaa kulmahammas. Tosin ne etuhampaatkin kuultelee jo läpi, joten eiköhän nekin sieltä vielä äitin mieliksi tule. Alhaallakin pullottelee, joten taidan tehdä oikein urakalla ne hampaat, mitkä olen ikäisiäni jäljessä.

Ei tämä hammastehtailu ihan herkkua ole. Isi on antanut monena iltana supon, että nukun yöni hyvin. Toisinaan lämmin ruoka ei maistu lainkaan, kun se tuntuu ikeniin niin kurjalta. Kylmä on kivaa, se helpottaa. Ja näkkileipä.

Sitten minulla on uusia äänteitä. Tällä hetkellä huippusanonta on BOBBOBOO. Ihan huono ei ole KUKKUkaan, eikä vanha kunnon AKKAKKAA. Tänään aloin harjoitella myös kovaa P:tä. Pian minä sanon jo: Ärrän kierrän ympäri orren, ässän pistä taskuun. Ihan kohta sen sanon.

Nykyään minä syön äitin ja isin kanssa ihan samaa ruokaa. Välillä äiti miettii vähän mausteitten määrää, ja sieniä ei kuulemma oikein sovi vielä käyttää, mutta yksi päiväkin syötiin lasagnea, ja hyvää oli. Ihan suosikkiruokia on ne, missä on tomaattia. Minä juon myös tavallista maitoa nykyään. Sitä ei kuulemma saa ihan kaikille kertoa, kun olen vielä alle yhden, mutta en minä muille kerrokaan kun sinulle. Minulla ei ole ollut mitään ongelmaa oppia lehmänmaitoon. Nyt minulla on ihan viimeiset korvikepurkit menossa, ja niitä sekotetaan maidon kanssa sekaisin. Ruuan kanssa kyllä juon ihan vain tavallista maitoa mukísta. Pulloon sitten laitetaan sitä korvikettakin.

Viime viikon lopulla opin avaamaan kaapin ovia. Ensin keksin miten äitin meikkipöydän kaappi aukeaa, mutta nyt aukeaa keittiön kaapitkin, vaikka niitten kahva on paljon korkeammalla ja hankalamman mallinen. Ei haittaa, en minä nyt mikään avuton ole. Tänään löysin sen, missä kaapissa minun ruuat on, ja meille tuli äitin kanssa ihan riitä siitä, saanko käydä itse ottamassa ruokapurkin kaapita kun tulee nälkä. Minusta olen jo tarpeeksi vanha siihen, äitin mielestä en. Äiti se on aina niin holhoava ja pitää minua ihan pikkuvauvana.

Hui hai hulinaa!

Tämä poika se pistää vähän vauhtia muitten elämiin. Ei käy päivät liian tylsiksi ja yllätyksettömiksi kun minä olen paikalla :) Äitinkään en ole antanut tulla blogille kirjoittelemaan, kun se on sitten liian kauan pois minun vierestäni. Tai voisihan se lähteä, mutta minä en sitten takaa, etten tee mitään kiellettyä. Mitäs kieltävät kaiken hauskan.

Minusta on typerää kieltää pöytäliinojen repiminen. Samoin kun stereoitten äänen säätäminen, kaukosäätimen syöminen tai keittiön laatikoitten paukuttelu. Minun mielestäni äiti ja isi on ihan niuhoja, kun ne ei anna minun säätää vessan patteria eivätkä päästä tietokoneen johtoja repimään.

Minä liikun pääasiassa kontaten, mahdun tosi pienistäkin koloista, mutta aina vaan enemmän kävelen tuella, sohvan reunaa, pöytään tukien, kirjahyllyssä roikkuen, keittiön pöydänreunaa hapuillen. Taaperokärrylläkin osaan jo kulkea, mutta pääasiassa kuljen sillä kyllä polvillani.

Tuossa yläkuvassa olen muuten Eurajoen pappan kanssa Pekan synttäreillä. Pappa on mummun isä. Minä vähän vierastan pappaa, mutta suostuinpa kuitenkin hetkiseksi pappan syliin, kun Kati vähän hauskuutti samalla. Pappa oli mielissään. Muuten minun vierastaminen on vähän vähenemään päin, Hilkka-mummunkin kanssa olen taas ihan kaveria.

Viime viikolla me käytiin neuvolatätiä katsomassa. Se sanoi minua ihanaksi. Siellä oli kivoja leluja, ja sitten näytin tätille, miten minä nousen seisomaan, konttaan, otan helmen käteeni ja kaikkea muutakin. Se sanoi, että olen kasvanut hyvin ja olen reipas poika. Sitten se sanoi, että saan syödä viiliä ja piimää ja sen semmoista. Viili onkin kanelin kanssa tosi hyvää, ja piimää minä juon ruuan kanssa oikein mielelläni. Äiti tekää yleensä minulle samaa ruokaa mitä äiti ja isikin syö, ja se maistuu paremmalle kun ne mauttomat mössöt. Välillä äiti kyllä sanoo, ettei saisi sitä suolaa vielä antaa, mutta silti se antaa, kun ei tahdo itse syödä suolatonta.